sunnuntai 10. lokakuuta 2010

kerhonohjaajakoulutus 2

Tästä en jaksa nyt kertoa kovin paljoa, kun tuntikausia kitjoitin äsken tuota hollannin matkan tilitystä. Siitä tulikin aika pitkä.

Aamulla unet jäivät lyhyiksi, sillä piti pakata koulutukseen ja purkaa matkalaukku Hollannin jäljiltä, jotta äiti ehtisi pestä vaatteitani maanantaiksi kouluun.
     Kun pääsin koulutuspaikalle, huomasin, että porukka siellä oli jaettu ryhmiin, ja minut vain tyrkättiin yhteen mukaan. Yksi ryhmän jäsenistä oli johtaja, joka neuvoi parhaillaan muille, miten tyynyliinat koristeltaisiin. Pääsin mukaan, ja sen jälkeen vuorossa olikin ruokailu, pelejä... Ja pääsin kertomaan moneen otteeseen eri henkilöille hollanninmatkastani.
     Illalla, kun vihdoin ja viimein tuli nukkumaanmenon aika, ja mökissä tuli hiljainen hetki, nukahdin heti. En olisi millään halunnut herätä, mutta jonkun herätyskellon pitkä herätysääni sai minutkin lopulta nousemaan sängystä ylös. Vuorossa oli aamupala ja siivous. Minun mökissäni tosin oli siivottu jo ennen aamupalaa, joten kun minusta oli tullut johtaja, lähdin kiertämään toisen johtajan kanssa mökkejä ja kysymään, oliko suihkusta löytynyt shampoo jonkun ja tarkistamaan mökkien siisteyttä sekä keräämään roskapusseja ja viemään niitä roskikseen.
     Pian tulikin jo bussi, ja menimme kirkkoon. Perhejumalanpalveluksen jälkeen menimme seurakuntatalolle syömään ja täyttämään palautelappuja sekä saamaan todistukset koulutksen suorittamisesta. Minä en tosin todistusta vielä saanut, minulta kun puuttui tunteja. Saisin kirjallisen tehtävän, joka korvaisi osan puuttuvasta tuntimäärästä, mutta en välttämättä saisikaan koulutksesta kurssimerkintää ensi vuonna lukiossa puutteellisen tuntimäärän takia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti