Sunnuntaiaamuna pakkailin vielä viimeisiä tavaroita (ts.eväitä) käsimatkatavaroihin ja latasin kännykän akkua. Sitten lähdettiin koululle, ja sieltä pikkubussilla Kuopion lentokentälle. Minua jännitti koko matkan ajan, ja vatsaani nipisteli.
Pian istuisin elämäni ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Millaista se olisi? Sujuisivatko nousu, lasku ja aika sen välissä hyvin? Helsingissä vaihdettaisiin konetta ja lennetteisiin Amsterdamiin. Sieltä jatkaisimme junalla Hertogenbochiin, jossa tulisin viettämään seuraavan viikon isäntäperheessä, tuskin suomea puhuen.
Lentokoneessa korvani menivät useampaan kertaan lukkoon, ja vatsanpohjassani tunin, kun kone välillä kallistui puolelta toiselle. Sain ikkunapaikan, ja onnekseni ei ollut pilvistä, vaan näin maisemia.
Ensikohtaaminen isäntäperheen kanssa rautatieasemalla oli hieman vaisu, sillä olin nähnyt perheestä vain yhden kuvan, ja en meinannut tunnistaa oppilasta isäntäperheestäni. Siinä sitten nolona tervehdin ja esittelin itseäni jokaiselle perheenjäsenelle vuorollaan hymyssä suin. Halaamaan en uskaltautunut. Perheeseen kuului isä, jonka nimeä en muista *eeeheh*, äiti Monigue, ja kolme tyärtä: Dominigue, Fabienne ja Kaylee.
Kotona minulle selvisi, että perheen vanhemmat olivat eronneet, ja että asuisin äidin kerrostaloasunnossa. Sain nukkua Dominiguen, minun ikäiseni Comenius-projektissa mukana olevan tytön, sängyssä ja hän nukkuin samassa huoneessa patjalla lattialla. Ensimmäisenä iltana annoin perheelle tuliaiseni, mutta unohdin näyttää muistitikulta kuvia perheestäni, talostani ja kavereistani. Myöhemmin siihen ei enää tuntunut olevan aikaa.
Maanantaina sain alleni valtavan kokoisen pyörän, jolla juuri ja juuri yletin varpaillani polkemaan. Ajoimme kouluun, jossa oli tervetuliaispuhe, tutustumiskierros yms.
Tutustumiskierroksella minulle selvisi, että koulussa on kolme kerrosta (vai oliko niitä neljä! Portaita juostessa sekosin jo...) Koulussa oli myös aula, jossa saattoi välitunneilla viettää aikaa tai syödä eväitään. Aulassa oli myös pieni kioski ja keitto-, suklaapatukka-, limppari- ja kahviautomaatit. Koulun pihalla oli iso "parkkipaikka" pyörille ja tupakointipaikkoja. Hollannissa tupakoinnin ja alkoholinkäytön sai laillisesti aloittaa jo 16-vuotiaana, mutta sitä nuorempienkaan päihteidenkäyttöä ei valvottu kovin tarkasti.
Koulussa oli myös paljon eläimiä: hevonen, joka nimi oli koulun mukaan Helicon, sika, paljon vuohia, kaneja, kanoja, kyyhkysiä, chinchilloja, hiiriä, rottia, marsuja, käärmeitä, kilpikonnia, kaloja, liskoja...
Iltapäivällä isäntäperheeni vei minut katsomaan tuulimyllyaluetta, ja pääsimme käymään tuulimyllyssäkin. Tuulimyllyä, jossa kävimme, oli käytetty veden siirtämiseksi maalta mereen, eli maan valtaamiseen mereltä. Tuntui aika uskomattomalta huomata, että isot perheet, joissa oli kymmenkunta jäsentä, olivat asuneet sellaisissa tiloissa... Olohuone, jossa pari lapsistakin nukkui, oli todella pieni, ja keittiö oli "käytävän" varrella. Portaat veivät huomattavan osan tilasta sisällä tuulimyllyn koneiston lisäksi.
 |
| yksityityiskohtiin oli myllyssä kiinnitetty huomiota |
 |
| ikkunaverhoissa pitsiä, lamppussa hapsuja, ompelukone pöydällä... jostain syystä tulee mieleen mummola |
  |
| tilaa oli vähän, mutta se oli käytetty hyvin |
Myllyn jälkeen kävimme vielä Rotterdamissa näköalatornissa, jossa oli myös ravintola ja matkamuistomyymälä. Tornista näin Rotterdamin kuuluisan sataman, ja se tosiaan oli iso. Ei edes erottanut, missä se päättyi ja missä meri alkoi. Isäntäperheen isä kertoi myös tornista näkysvistä rakennuksista, myös sairaalasta, jota olin luullut kolmeksi erilliseksi rakennukseksi, mutta ei, kyseessä olikin vain yksi Rotterdamin sairaaloista. Niitäkö on siis vielä lisää?!
Ostin matkamuistomyymälästä tuliaisia, ja sitten ajoimme Mäkkäriin syömään. Ateria oli aivan valtava, en jaksanut syödä sitä loppuun, enkä todellakaan kuvitellut ottavani enää jäätelöä jälkiruoaksi isäntäperheen piikkiin. Ajoimme leipurille, josta isäntäperheen äiti kävi ostamassa leipää. Sitten menimme tapaamaan omaa ja opaa, eli mummoa ja ukkia.
Tiistaina aloitettiin taas pyöräilemällä koululle, ja aamulla koululla katsottiin englantilaisten ja saksalaisten esityksiä heidän lempimusiikistaan. Meidän suomalaisten esitykset olivat muistitikulla, joka puoletaan oli Anjalla (ope), joka ei päässyt tuomaan sitä meille, koska hän oli selvittämässä sitä, minne yksi suomalasisista oppilaista voitaisiin sijoittaa loppuviikoksi: hänet oli potkaistu ulos hänen isäntäperheestään. Tilanne kuitenkin ratkesi, ja hän pääsi toiseen isäntäperheeseen, jossa oli jo yksi suomalainen.
Teimme myös kukka-asetelmat opettajan johdolla, ja ne vietiin sitten koulupäivän jälkeen isäntäpärheille... Niiden tekeminen oli vähän vaikeaa, mutta ihan kivaa. Minun tekemästäni kukka-asetelmasta tuli tällainen:
Iltapäivästä pyöräiltiin kaupungin keskustaan, missä jätimme pyörät kadun varteen ja kävelimme kaupungin keskellä olevaan satamaan. Tosin lopuksi selvisi, että se satama olikin ihan kaupungin laidalla. Pääsimme veneajelulle kaupungin ali ja läpi. Maisemat olvat ihania, seiniä pitkin valui alas vihreitä köynnöksiä ja sekä vanhat että uudet rakennuksetkin olivat kauniita. Tunneliosuuksissa useiden kaarien päällä oli lepakkoveistos. En aivan saanut selville, minkä takia. Iltapäivällä pääsin katomaan Dominiquen ja Fabiennen vesipalloharjoituksia ja tapaamaan toisen oman ja opan.
Äidin asunnolla tapasin hänen uuden miesystävänsä, ja lähdimme kaikki pitkälle kävelylle perheen koiran Beckon kanssa.
 |
| suurimman osan matkasta kanavan molemmin puolin oli muuria |
 |
| kanavissa oli paljo lintuja, ja ne päästi lähelle |
 |
| muutamat portaatkin löyty |
 |
| Tosi moni talo oli rakennettu kanavien reunalle/ päälle |
 |
| Tällaisia ne lepakot oli. |
 |
| tällanen maisema avautu heti venematkan aluks |
Keskiviikkona aloitettiin toisella koululla, vastarakennetulla suunnilleen Suomen lukiota vastaavalla kouluasteella, Helicon MBO:lla. Siellä saimme taas koulukierroksen, ja "askartelimme" metallilangasta lehdet, jotka kiinnitettiin oksiin. En halunnut ottaa omaani mukaan, sehän vain painaisi matkalaukussa, eikä minulla olisi sille mitään käyttöä kotona. Niinpä jätin sen sinne. Tälläkin koululla oli reilusti eläimiä, mutta täällä kanit ja chinchillat olivat isoimpia, mitä löytyy. Sain kehuja englannistani paikalliselta englanninopettajalta kerrottuani, että meillä on kotona akvaariokaloja, ja että olimme saaneet ne serkultamme tämän lähdettyä ulkomaille opiskelemaan.
Iltapäivän vietimme kuitenkin taas koululla, ja nyt pääsivät suomalaisetkin ääneen PowePointteineen. Minulla ei kuitenkaan ollut omaa, sillä esitykset oltiin tehty valinnaisenglannin tunneilla, joita minulla ei ole. Niinpä luin toisten tekemän esitelmän Sunrise avenuesta, ja kiitin kophteliaasti esitystä kehuneita. Koululla syötiin pannukakkuja, jotka vastasivat Suomen lettuja, siirapin ja sokerin kanssa. Ihan hyvää oli, mutta ei voita äidin tekemiä lettuja!
Illalla viiden aikaan kaikki Comenius-projektiin osallistuneet menivät keilaamaan. Minä tosin jätin keilaamisen väliin, sillä en pidä siitä. Istuin kuitenkin muiden seurana. Illan päätteeksi otimme ryhmäkuvia sinisessä hohtokeilausvalaistuksessa.
Illalla menimme vielä elokuviin katomaan Step up 3D:n. Lippu maksoi 11,50€. Englanninkielinen puhe ja hollankielinen tekstitys. Hämmästyin, kun ymmärsin lähes kaikki vuorosanat vaivatta, ja pysyin elokuvan juonesta perillä. Keskellä elokuvaa tullut tauko oli hieman oudompi juttu, eivätkö tauot kuulukaan vain teatteriesityksiin? Elokuvien pitäisi pyöriä yhdellä kertaa lopuun asti...
Torstai, viimeinen päivä ryhmänä. Pyöräilimme koululle, ja lähdimme sieltä bussilla kohti Amsterdamia. Pelasin matkalla huvikseni peliä, jota kaverini pelaa Suomessa. Hollannissa se oli helpompaa. Pelissä lasketaan vastaan tulevien/ ohittavien autojen rekisterinumeroita numerojärjestyksessä. Numero saa olla vain 1, 2, 3... jne. Hollannissa se tosiaan oli helpompaa kuin Suomessa, koska rekisterinumerot ovat tyyliin: 22-abc-1 tai 12-ab-34. Pääsin matkalla Amsterdamiin kuuteen asti, ja paluumatkalla jatkoin yhdeksään.
Amsterdamissakin oli ensimmäisenä vuorossa veneajelu, ja maisemat olivat erilaiset kuin Hertogenbochissa. Täällä ei menty kertaakaan tunneleista, vain siltojen ali.
Lopulta shoppailuaikaa kierroksen jälkeen ei Damissa enää ollutkaan kuin vain tunti. Ja sekin meni toisten perässä juosten, en ehtinyt ostamaan kuin yhden t-paidan, avaimenperän ja ännykkäkorun.
Illalla perheen äiti ja tyttäret veivät minut ostamaan karkkia tuliaisiksi, ja karkkeihin upposikin rahaa noin 20€... Illalla pakkasin laukkuni lähtövalmiiksi huomisaamua varten. Söimme paikallisia leivoksia, joita kutsuttiin bochabolliksi (en tiedä, kirjoitetaanko noin), ja ne oli todella makeita, ja isoja. Tumma suklaakuorrutus, ohut taikinakerros ja täytetty kermalla. En jaksanut syödä kuin puolikkaan.
Perjantaina oli Dominiquen syntymäpäivä, ja kaivoin laukustani hänelle muumimukin ja suomalaista suklaata synttärilahjaksi. Söimme aamupalan, ja sain kyydin rautatieasemalle, ja tapasimme muut suomalaiset. Isäntäperheen äiti ja Dominique saattoivat minut junalle ja lupasivat pitää yhteyttä. Halasin kaikkia, mutta kukaan ei itkenyt minun perheestäni, enkä minäkään.
Veimme Amsterdamissa matkalaukut lentokentälle säilytykseen ja lähdimme shoppailemaan Amsterdamin keskustaan. En ostanut tällä kertaa mitään. Paitsi limpparin ja jäätelön Mäkkäristä. Turistikaupoissa toi toinen seinä yleensä täytetty t-paidoilla, keskellä oli hylly täynnä pikkutavaraa, ja toinen puoli kaupasta oli huumeita, kuten kannabistikkareita ja kannabissätkätarvikkeita.
Palasimme rautatieasemalle menneäksemme junalla takaisin lentokentälle noin neljän tunnin shoppailun jälkeen, ja vartija pysäytti minut kysyen jotakin hollanniksi. Näytin elävältä kysymysmerkiltä, ja hän kysyi: "Do you speak english?"
"Yes", nyökkäsin.
"Are you going back to home? Are you alone?" vartija kysyi epäluuloisena.
"No. I'm going to the airport. I'm with them", sanoin kiireesti ja heilautin kättäni edellä menevää ryhmääni kohti.
"Okay, you can go", vartija sanoi, ja lähdin ryhmäni perään sydän tykyttäen. Mitä vartija oli oikein kuvitellut minusta? Olinko joku rikollinen? Vai vain eksynyt lapsi?
Amsterdamin lentokentältä lähtöselvityksen jälkeen ostin sitten kindermunapaketin, josta myöhemmin söin suklaat kotona ja lelut annoin pikkusisaruksilleni, ja Amsterdam t-paidan. Olihan joku muisto muistuttamasta tästäkin.
Helsingin lentokentältä lähetin taas äidilleni viestin: "Suomessa ollaan, odotellaan Kuopion lentoa." Sain vastaukseksi viestin, jossa äiti käski soittaa isän hakemaan, kun oltaisiin taas kotikaupungissa.
Linja-autossa tuskin pysyin enää hereillä, mutta epämukava asento auttoi asiaa. Soitin isälleni, kun olimme naapurikaupungin kohdalla, jotta tämä ehtisi vaihtaa vaatteet, sillä hän oli ollut varmaankin jo nukkumassa. Kotona olin vihdoinkin puoli kolmelta lauantaiaamuna, ja nukkumaan pääsin kolmelta.
Ja näin loppuun vielä huomauta, että joka päivä, paitsi torstaina shoppailun ajan ja perjantaina ei satanut. Reissusta yhteenvetona myös, että oli kivaa, mutta uuvuttavaa. Lähes pelkän englannin puhuminen on väsyttävämpää kuin luulisi. Mutta halua ehdottomasti vielä joskus uudestaan Hollantiin, ja sillä kertaa pitää varata PALJON enemmän aikaa shoppailua varten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti