sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Starttipäivä

Sunnuntai ei tuo tullessaan lauantaita myöhäisempää herätystä. Aamu ei kuitenkaan ole yhtä kiireinen kuin eilen, vaan ehdin käydä facebookissa ja kirjoittaa lauantain ostoksistani lyhyesti ja lähettää farmvillessä muutaman lahjan.
     Tänään on vuorossa kerhonohjaajien starttipäivä. Se alkaa klo 9.45 kirkossa. Jumalanpalveluksen yhteydessä kerhonohjaajat siunataan tehtäväänsä (minä ja pari kaveriani mukaan lukien ♥). Jumalanpalveluksen loppupuolella vatsani alkaa kurnia, sillä viimeksi olen syönyt seitsemän aikoihin hieman jogurttia aamupalaksi.
     Kun jumalanpalvelus loppuu, menemme Pappilaan ja saamme eteemme pitsaa ja mehua. Kun kaikki ovat syöneet, alamme keskustella siitä, millaisia kerhoja aiomme alkaa pitää ja ketkä haluaisivat isoseksi lasten viikonloppuleireille yms.
     Puoli kahden maissa lopetamme, ja soitan kyydin kotiin. Kotiin päästyäni ajatukseni alkavat tuntua puurolta monen peräkkäin huonosti nuukutun yön jälkeen, mutta istun silti taas koneen ääreen. Välillä käyn tekemässä jotain muuta, kuten läksyjä tai syömässä, mutta palaan silti koneen ääreen istumaan ja tuijottamaan ruutua. Vain tuijottamaan. Sammutan koneen alkaessani torkahdella istualleen, mutta palaan sitten tarkastamaan netistä mediakurssin tehtäviä ja kirjoittamaan blogia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti